Tämän verkkolehden teemoja ovat kansainvälisyyys sekä erilaiset opettamis- ja oppimismenetelmät SeAMKissa. Antaudu lukemisen ilolle ja selvitä esimerkiksi, miten rehtori Matti Peltola saavutti kätevästi insinöörin (ylempi AMK) tutkinnon, vaikka myöhästyikin hakuajasta 15 minuuttia.
Monta tapaa oppia ja opettaa
Huippuosaajaksi kehitytään heittäytymällä siihen, mitä halutaan oppia. Keinoja opiskella oman alansa asiantuntijaksi on monia, sillä meitä oppijoitakin on monenlaisia.
FramiPro tarjoaa lukuvuodesta 2012–2013 lähtien SeAMKin opiskelijoille mahdollisuuden uudenlaiseen oppimisympäristöön. FramiPron ideana on ratko työelämätahojen toimeksiantoja monialaisissa tiimeissä. Projektipäällikkö Hanna-Mari Rintala havainnollistaa, että projekteja voisivat olla esimerkiksi hirsitalotehtaan tyky -toiminnan kehittäminen, tuolin suunnittelun ja rahoituksen hakeminen tai vanhainkodin green care -ajattelun mukainen kehittäminen.
Näkökulmia maailmalta
Maailmalta löytyy oman alan työhön avartavia näkökulmia. Restonomiopiskelija Tuomo Lautaporras on ottanut kaiken irti SeAMKin tarjoamista mahdollisuuksista kansainvälistyä ja haaveilee tulevaisuudessa löytävänsä töitä ulkomailta. Lehtori Heikki Koskimies SeAMK Maa- ja metsätaloudesta päivittää asiantuntijuuttaan työelämäjaksolla Saksassa.
Opiskelijoiden ääni kuuluviin
Tässä SePROssa kuuluu vahvasti myös kansainvälisten opiskelijoidemme ääni sekä tarinoissa että niiden kirjoittajina. Stories in English -osiosta kerrotaan muun muassa kiinalaisesta International Business -opiskelijasta, joka tarkasteli opinnäytetyössään Kiinan ja Suomen ruokabrändien markkinoita. Nigerialainen Nursing-opiskelija Charles Okorie on tyytyväinen opintoihinsa SeAMKissa ja toivoo, että valmistumisen jälkeen Suomesta tulisi hänen uusi kotimaansa.
P.s.
SePROn toimituskunnassa on siirrytty kiertävän päätoimittajuuden käytäntöön. Kiitän koko toimistuskuntaa hyvästä yhteistyöstä tämän SePROn julkaisemiseksi sekä viestintäpäällikkö Auli Laitilaa mentoroinnista!
Seuraava SePRO ilmestyy helmikuussa kevään koulutushakujen keskellä.
Lähetä SeAMKia koskeva juttuvinkkisi osoitteeseen viestinta(at)seamk.fi.
Lukemisen ja kirjoittamisen riemua toivottaen,
Maria Loukola
Joulukuun 2011 SePROn päätoimittaja
Kansainvälisten asioiden ja viestinnän suunnittelija